Vain aikaansaavat ihmiset bloggaavat



Jep minä olen juuri tuota mieltä. Siitä lähtien kun livahdin tauolle bloggaus.fistä olen tuntenut itseni lähes saamattomaksi. Olen kärsinyt piikittelevästä omatunnosta joka ikinen päivä ja nyt tunnen suurta helpotusta jokaista kirjainta kirjoittaessani tähän blogiin.

Minulle aikaansaaminen merkitsee sitoutumista, työntekoa ja palautetta muilta ihmisiltä. Bloggaaminen on sitoutumista parhaimmillaan. Kirjoitat sitten aiheesta kuin aiheesta niin sinun täytyy blogata vähintään kerran viikossa, jos haluat säilyttää edes jonkinlaisen tuoreuden. Ajankohtaisin tieto on se, mitä kulutetaan. Ei arkistoitu.

Työn tekeminen on työntekoa vasta, kun se tuntuu aluksi hieman epämiellyttävältä. Olet varmaan joskus kokenut tämän tunteen. Alku on aina pahin. Sen takia niin moni asia jää tekemättä, vaikka hienoja ideoita on enemmän kuin mummoja puhelinluettelossa. Minullekin kävi bloggaus.fin kanssa sillälailla, että lykkäsin pari kertaa seuraavan postauksen tekemistä niin kappas…jäi sitten koko blogi paitsioon muutamaksi kuukaudeksi.

Sitoutumisen ja epämiellyttävän työnteon aloittamisen jälkeen et ole vielä saanut täydellistä aikaansaamisen tyydytystä. Se tulee vasta, kun olet saanut kommentteja työstäsi muilta ihmisiltä. Miksi muutenkaan pitää työtäsi piilossa, kun tiedät sen olevan laadukasta? Jaettu ilo on aina moninkertainen.

Miksi aloitin taas bloggaamaan?

Olen huomannut Proakatemia-vuosieni aikana saavani suurimman luomistyydytykseni kirjoittamisesta. Talvella stressaantuneena ja väsyneenä tuli myös huomattua se, että suuri määrä muuta työtä plus kirjoittaminen eivät sovi yhteen. Kirjoittaminen on tuotantotyötä sen parhaimmaista ääripäästä ja siihen vaadittava luovuus kärsii stressistä ja väsymyksestä.

Halusin restartata bloggaus.fin senkin takia, että olen saanut siitä valtavasti tsemppaavaa palautetta yllättäviltäkin tahoilta. Eräskin tamperelainen yrittäjä kertoi lukeneensa sivustoni monta kertaa läpi, jotta saisi imettyä tärkeää tietoa mm. blogin markkinoinnista ja blogialustan valitsemisesta. Pakko olla tyytyväinen, jos joku arvostamani henkilö etsii ja lukee ajatuksiani bloggaamisesta.

Haluan myös kokeilla suomen kielisen blogin kykyä tuoda tuloja omistajalleen. Tunnetusti englannin kieliset blogit kuten Perez Hiltonin blogi ja Copyblogger pärjäävät massiivisen hyvin, koska ensinnänkin he ovat tietysti hyviä kirjoittajia, mutta englannin kielinen alue maailmassa on paljon suurempi kuin suomen kielinen alue.

Minusta on ihan ok vaihtaa omaa aikaansa rahaan. Älä siis ihmettele, jos jossain vaiheessa yritän myydä sinulle täällä jotain. Se on kuitenkin varmasti jotain sellaista, mitä olen itse kokeillut ja voin suositella käsi sydämellä. Parastahan siinä on kuitenkin, että voit itse tietysti päättää, voisiko suosittelemani asia tuottaa myös sinulle jotain lisäarvoa.

Mistä Bloggaus.fissä keskustellaan?

Tällä kertaa aion tuoda mukaan rahantekoaspektin vahvemmin. Kirjoitan edelleen paljon postauksia bloggauksesta ja hakukoneoptimoinnista, mutta laajennan keskusteluaiheita Internet-markkinointiin ja passiiviseen tuloon. Haluan tutustua useampaan ihmiseen, jotka ovat kiinnostuneita kahdesta jälkimmäisestä. Niistä ei puhuta vielä tarpeeksi Suomessa.

Niin kuin nokkelana lukijana huomasit, väliotsikossa käytettiin sanaa ”keskustella”. Haluan, että sinäkin aloitat kirjoittamisen osallistumalla sinua kiinnostaviin keskusteluihin. On tylsää, jos minä tai kuka tahansa muu joutuu toitottamaan vain omia mielipiteitään eikä saa vastakaikua muilta asiasta kiinnostuneilta. Jos siis sinulla on kevyttä tai painavaa sanottavaa Bloggaus.fin aiheista niin pistä mailia ilpo(at)bloggaus.fi. Juuri sinulla on mahdollisuus kirjoittaa mielipiteesi näkyville tälle sivustolle. Jos sinulla on mielestäsi vähän vähemmän sanottavaa niin kommentoi johonkin kiinnostavaan postaukseen! Sekin on alku.

Toivottavasti nautit Bloggaus.fin hedelmistä. Jos et nauti niin haluaisin tietää senkin. Voin siten tietää, mitä täytyy tehdä paremmin, jotta sinäkin saisit täältä jotain arvokasta.

Ilpo

Joskus on vain tärkeintä saada asioita tehtyä. Ei se, että kaikki on viimesen päälle. Tässäkin tekstissä on varmaan kirjoitusvirheitä, vääriä sanamuotoja ja jäätäviä sanajärjestyksiä. Nyt minulle oli kuitenkin tärkeintä saada postaus pihalle ja asioita tapahtumaan. Näkyvästi. Bloggaus.fi tulee vielä muuttumaan ja toivottavasti nautit jo nykyisestä vanhan ja uuden sekoituksesta!

7 kommenttia Vain aikaansaavat ihmiset bloggaavat

  1. Hosting Deutschland

    Eri ihmiset tarvitsevat naiden tavoitteiden tayttymiseen eri maaran unta. Esimerkiksi harvinaisen hDEC2-geenimutaation kantajat selviavat taysin terveina vain muutaman tunnin younilla. Suurin osa meista tavallisista aikuisista kuitenkin tarvitsee toimintakykyisena pysymiseen 7-9 tuntia unta. Unen puute heikentaa aivotoimintoja, kuten muistia ja paatoksentekokykya seka vahentaa vastustuskykya sairauksia vastaan.

    Vastaa
  2. Taina

    Minua kiinnostaa kovasti aloittaa. Olen ammattikirjoittaja. Mutta miten varmistan, että blogini löydetään, sitä kommentoidaan ja siitä voisi ehkä jopa saada jonkin roposen rahaa?
    Elämäntilanteeni on kiinnostava, olen irtisanoutunut neljännesvuosisadan palkkaorjuudesta, nyt olen downshiftaaja, asun osan vuodesta ulkomailla.

    Vastaa
    1. Ilpo Ryynänen

      Kiitos kommentista Taina ja hienoa kuulla, että bloggaus kiinnostaa! Kysymyksesi on sen verran laaja, että se kaipaa perinpohjaisempaa vastausta, mitä tähän kommenttiin olisi järkeväää mahduttaa. Kiitos siis juttuvinkistä! Kirjoitan postauksen aiheesta viimeistään tiistaina.

      Vastaa
  3. Lisa

    Uskon, että niitäkin bloggaajia alkaa löytyä pikku hiljaa enemmän, jotka haluavat bloggauksesta ammatin. Helppoahan se ei välttämättä ole sillä täällä Suomen metsissä ajatusta vieroksutaan varmasti. Maailmalla kuitenkin bloggaajat elättävät itsensä, niin eiköhän kohta täälläkin.

    Vastaa
  4. Lisa

    Kiitos postauksestasi! Hienoa lukea tuoretta tekstiä bloggauksesta! Odotan jo innolla, mitä kaikkea blogiisi ilmestyy tulevien viikkojen ja kuukausien aikana.

    Tärkeä asia minkä toit esille on se, että ei bloggaus välttämättä aina ole kivaa, vaan joskus on aikoja jolloin koko homma tuntuu pakkopullalta. Uskon kuitenkin siihen, että asettamalla sopivia tavoitteita ja pysymällä niissä homma kuin homma voi edistyä menestystarinaksi. (Eri asia on tietysti se, mitä kukin bloggauksellaan tavoittelee)

    Olen itse suhteellisen tuore bloggaaja, mutta haluan suhtautua siihen työnä. Olen kiinnostunut tekemään bloggauksesta ammatin. Joten kiitän todella paljon kaikista vinkeistäsi ja siitä, että blogisi onnistuu ylääpitämään mielenkiintoani yllä!

    Tsemppiä jatkoon!

    Vastaa
    1. Ilpo Ryynänen

      Erittäin paljon kiitoksia kommentistasi! Mieltäni lämmittävät eniten aidot sanat ja ennen kaikkea se, että olet kiinnostunut bloggauksesta jopa työnä. Yksi syy, miksi aloitin jälleen kirjoittamaan Bloggaus.fihin oli se, että haluan uskoa Suomesta löytyvän enemmän ”vakavasti otettavia” bloggaajia. Toivottavasti meitä löytyy enemmänkin ja saat jotain arvokasta seuraavistakin postauksistani.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *