Erottuvan bloggaajan käskyt



Muistan kun bloggaaminen oli uutta. Harva edes tiesi mitä Blogger.com oli (minulla on vieläkin heidän huppari, lahja aikaisille käyttäjille, jossain), ja blogia pidettiin lähinnä kokeiluna. Muistan että vaikka olin varsin aikainen bloggaaja, en oikein tiennyt miksi harrastin tätä, tiesin vain että tekniikka sen takana kiehtoi minua. Kun nyt katsoo miten me bloggasimme ja mitä tästä kirjoitettiin niin huomaa miten paljon kaikki on muuttunut. Silloin erottauduit sillä, että ylipäätänsä bloggasit, et sillä että sinun kirjoitukset oli mitenkään erikoiset. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä silloinkin oli monta hyvää kirjoittajaa, mutta silloin heikompi ja tavallisempi bloggaajakin pystyi saamaan huomiota – pelkästään sillä että osasi siirtää kirjoittamisensa nettiin. Tänään kaikki on toisin.

Erotu joukosta

Tänään erottautuminen bloggaajana on varsin vaikeaa. Blogeja on liian monta, ammattilaisblogeista on tullut media-yrityksiä, ja joka kanavasta saa kuulla miten joku on taas lanseerannut ihan-aivan-pakko-lukea blogin. Riippumatta siitä mitä haluaa tehdä, todennäköisyys on suuri, että sinulla on blogi-kilpailijoita jo ennen kuin olet aloittanut. Jotkut yrittävät ratkaista tämän etsimällä yhä kapeampia blogeja, tai päivittämällä yhä nopeammin, tai kosiskelemalla yhä tarkemmin määriteltyjä ryhmiä. Voisimme jopa puhua Seth Godin-efektistä, koska tämänlainen (usein yhä pienempien) heimojen etsiminen ja tehokkuuden korostaminen juontaa ainakin osittain hänen innostuneesta tuotannostaan ja siihen liittyvään aatemaailmaan.

Minä en tosin usko, että tämän tyyppinen erottautuminen on kovin kiinnostavaa. Kyllä, on aivan mahdollista tulla maailman johtavaksi saamenkielisen rap-blogin kirjoittajaksi kunhan jaksaa päivittää neljä kertaa päivittäin (ja kuusi kertaa pyhinä). Ja mikäs siinä, jos oikeasti on kiinnostunut tästä. Mutta jos on niin kiinnostunut, kysymys siitä, jos erottautuu ei ole enää keskeinen – you just do it.

Kiinnostavampaa on asettaa kysymys, miten erottautua menemättä siihen, että kirjoittaa eniten siitä mistä kukaan muu ei halua kirjoittaa yhtä paljon. Tällöin puhummekin jostain paljon yleisemmästä, eli siitä mitä tarvitaan että voi erottautua maailmassa, jossa kirjoitetaan jo aivan uskomattoman paljon. Ja tässä ei ole ollenkaan yhtä varmaa, että selviää pelkällä hyvällä asenteella, vaan joudumme miettimään, miten voimme luoda arvoa bloggauksella. Tämä taustana pari kommenttia siitä miten erottautua massasta:

Anna oma mielipiteesi. Tiettyjä asioita luetaan, jotta saataisi mahdollisimman tasapainoinen kuva jostain – esimerkkinä vaikka Helsingin Sanomat tai New York Times. Mutta suurin osa bloggaajista ei ole reporttereita, vaikka puhutaankin citizen journalism:ista. Sen sijaan voisimme mieltää bloggarin kolumnistiksi, mikä tarkoittaa, että tärkeintä bloggaamisessa on se, että antaa oman henkilökohtaisen kuvansa jostain. Tästä syystä ei kannata kirjoittaa kuin täysin objektiivinen ja neutraali sivulta seuraaja, vaan rohkeasti tuoda oman henkilökohtaisen äänensä kuuluviin. Tasapaino ja reiluus on tietenkin hienoja asioita, mutta jos uhraa oman luonteensa niiden alttarille, teksti näivettyy ja kuolee. Hyvä kirjoittaja kehittää itselleen “äänen”, oman tavan ilmaista asioita, ja pysyy tässä. Silti moni bloggaaja on varsin kiinni ideassa, että tulisi imitoida suosittua bloggaajaa, ja sitäpaitsi kirjoittaa tavalla, joka tyydyttäisi mahdollisimman monta. Tämä on mahdottomuus, tekee teksteistä elottomia ja poistaa tekstistä sen tärkeimmän osan – se että sen takana on aito ihminen. Varmistaaksesi, että lukijat tietävät, että blogia kirjoittaa ihminen, autenttinen sellainen. Tarjoa mielipiteitä ennemmin kuin listauksia, näkökulmia ennemmin kuin samoja faktoja joita muutkin voivat esitellä.

Tarjoa kysymyksiä, ei vastauksia. Verkko on täynnä vastauksia, itsevarmoja lausahduksia, tee-ehdottomasti-aina-näin. Kymmenen neuvoa aloittelevalle yrittäjälle, viisi vinkkiä viheltämisestä, näin isket elämäsi naisen/miehen. Jokainen bloggaaja yrittää löytää näitä, ja moni neuvookin että paras tapa saada lukijoita on luvata ratkaisuja. Minä en usko tähän. Kun neuvoja on liikaa, ne eivät enää erottaudu, ja jos tekee suuria lupauksia (“tienaa näin paljon kolmessa kuukaudessa”, “näin saat enemmän seksiä”, “lisää blogisi lukijakuntaa 17,000%”) luo myös mahdottomia odotuksia – ja reippaita pettymyksiä. Mutta siinä missä vastauksia on liikaa – joidenkin mielestä tämäkin bloggaus kuuluu edellämainittuun joukkoon – kiinnostavista kysymyksistä on aina puute. Hyvä kysymys mahdollistaa kiinnostavan keskustelun, antaa tilaa mielipiteille, ja erottautuu itsevarmoista ja itsekeskeisistä bloggauksista.

Muuta sääntöjä. Kun kaikki muut kirjoittavat sopivan pitkiä, usein aika lyhykäisiä pätkiä, erottuva bloggaaja kirjoittaa pitkiä esseitä. Kun kaikki muut kirjoittavat kerran päivässä, erottuva bloggaaja pistää lukijansa odottelemaan. Kun kaikki muut tunkevat tekstinsä täyteen kuvia, videota ja linkkejä, erottuva pysyy kiinni pelkistetyssä tekstissä. Erottuva bloggari katsoo mitä muut tekee, ja tekee jotain muuta, jopa (etenkin) kun se vaikuttaa omituiselta tai järjenvastaiselta. Moni niistä bloggaajista joita itse seuraan on hyvin suunnitelmallisesti valinnut tapansa blogata, ja tehneet tämän tavalla, joka tekee heidän blogistaan erinlaisen. Esimerkkinä vaikka Tim Ferriss. Hän bloggaa noin kerran-kaksi viikossa, mutta hänen tekstinsä tapaa olla huomattavan paljon pitemmät kuin “normi-blogin”. En läheskään aina ole hänen kanssa samaa mieltä (katso seuraava kohta), mutta se tosiasia että hänen blogi-tyylinsä on niin omalaatuinen tekee hänet kiinnostavaksi. Aivan liian moni blogi seuraa muita blogeja ja blogi-maailman muoteja, tehden niistä kopioiden kopioita, tylsiä ja mitäänsanomattomia. Niin strategiassa kuin blogeissa kiinnostavimmat asiat tapahtuu, kun joku alkaa tehdä asioita aivan uudella tavalla, tavalla joka rikkoo säännöt ja joka herättää sen yhden, varsin kiinnostavan kysymyksen: “Mutta onko se oikeastaan edes blogi?”

Ärsytä. Ennen kaikkea, ärsytä. Maailma ei tarvitse lisää samoja ajatuksia, niitä sieviä itsestäänselvyyksiä, joihin on helppo yhtyä. Maailma tarvitsee ravistelua, kitkaa, ärsytystä. Kun opetan akateemista kirjoittamista kysyn aina: “Mikä on kiinnostavampaa, että näyttää että joku on oikeassa tai että näyttää että joku on väärässä?” Se että toistamme samoja totuuksia ei vie maailmaa eteenpäin, edes kun olemme oikeassa. Mutta olemassaolevien totuuksien uhmaaminen kantaa sisällään ainakin mahdollisuuden, että voimme kehittyä ihmisinä, että voimme löytää uusia teitä. Se että kerrot olevasi samaa mieltä jonkun kanssa – juu, meidänkin mielestä se TED:in juttu oli kiva – on ihan mukavaa, mutta se ei kerro minulle paljon sinusta. Se että kerrot ketä vihaat, kuka mielestäsi on syvältä, kuka mielestäsi puhuu paskaa, se kertoo minulle jotain, ja herättää mahdollisuuteen että tässä voisi olla oikea keskustelun paikka. Jopa silloin kun se henkilö olen minä. Joten, helpoin tapa tulla erottuvaksi bloggaajaksi: Löydä kiinnostavia vihollisia.

Alf RehnPostauksen kirjoitti Alf Rehn, joka on johtamisen ja organisoinnin professori Åbo Akademissa. Tämän lisäksi hän on aktiivinen puhuja ja kirjoittaja, joka jopa bloggailee välillä. Katso lisää www.alfrehn.com

12 kommenttia Erottuvan bloggaajan käskyt

  1. Jesse Keskinen

    Ai että nyt oli kyllä mahtava blogiteksi! Yleensä en jaksa lukea mitään blogeja enkä tällä hetkellä seuraa yhtään blogia mutta tämä teksti oli sen verran kiinnostava että oli pakko lukea loppuun. Ja näin aloittelevana bloggaajana sain hyviä vinkkejä tästä tekstistä

    Vastaa
  2. Pingback: free psychic readings

  3. Pingback: XL-ateria ja suuremmat ranskalaiset ja juoma eurolla | Mieskuntoon.com

  4. Antti Hoppania

    Taustastani sen verran, että olen aloittanut blogien lukemisen ja oman blogini kirjoittamisen vasta sen jälkeen, kun tämä artikkeli on julkaistu. Koen siis olevani blogaamisessa rookie. Halusin haastaa itseni tuomalla pohdintojani muiden luettavaksi. Kun tekstit on vapaasti muiden kritisoitavana, saa se minut skarppaamaan kirjoittaessani.

    Kysymys ei ole minusta, enkä edes yritä olla kiinnostava. On aivan sama mitä muut minusta ajattelevat. Tärkeintä on se, mitä itse itsestäni ajattelen. En halua, että kukaan kiinnostuisi minusta, mutta olisi hienoa, jos jokainen kiinnostuisi itsestään. Ajattelisi mitä haluaa? Ajattelisi mitä tarvitsee? Ylipäätään, ajattelisi!

    En juurikaan mieti, miten saisin blogiani markkinoitua. Käyn kuitenkin kirjoittamassa muiden blogeihin, kuten kirjoittaessani tänne. Jos joku pitää tekstejäni mielenkiintoisina, löytää hän tiensä blogiini. Jos sisältö on hyvää, se markkinoikoon itseään. Jos blogaaja alkaa muokkaamaan ideoitaan sen takia, että saisi lukijoita, on menty pahasti metsään! Itse kirjoitan itselleni tärkeistä asioista, jos muita ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta.

    Monet pelkäävät sanoa mielipiteensä. Ja niistä, jotka uskaltaisivat, moni ei välttämättä tiedä mielipidettään, joten ei ole juuri mitään sanottavaa. Tässä yhteiskunnassa on ihmisille on syötetty valmiita vastauksia esikoulusta lähtien. Siksi monet ihmiset ovat tyhmiä. Heille on sanattomasti viestitty, että he ovat tyhmiä, jolloin siitä on tullut itsensä toteuttava ennustus. Valmiit listat myyvät. Ja koska ne myyvät, niitä on lehtien kannet täynnä. Oravanpyörässä ollaan.

    Mutta. Eivät ihmiset oikeasti ole tyhmiä! Vai oletko sinä (ei, et sinä Alf)? Niin, mieti vähän. Korjaan.. Mieti paljon. Ja vielä lisää! Mieti, kunnes et enää jaksa miettiä, lepää ja mieti vielä vähän. Ei se lehti tiedä mitä sinä tarvitset. Sillä sinä tiedät itse parhaiten, mitä juuri sinä tarvitset! Tarpeeksi mietittyäsi huomaat tämän. Eikö olekin hieno tunne? Samalla säästyy rahaa, kun et tarvitse neuvoja, joista ei alunperinkään ollut paljoakaan hyötyä.

    Olen muuten löytänyt erittäin kiinnostavan vihollisen! Välillä se tekee yhteistyötä kanssani, eikä edes tunnu viholliselta. Välillä se pelottaa minua aivan helvetisti. Löydän hänestä jatkuvasti uusia puolia ja mitä paremmin häntä tunnen, sitä vähemmän hän minua pelottaa. On sanottu, että vihollinen kuuluisi pitää lähempänä kuin rakkaimmat. Tämä vihollinen on onnistunut pääsemään ihoni alle. Välillä unohdan hänet kokonaan, mutta sisimmässäni tiedän, että hän tuijottaa minua peilistä, vaikka en katsettani nostaisikaan. Vielä en ole löytänyt ketään hänen vertaistaan, eikä ole tarvetta etsiäkään.

    Tämän vihollisen löydettyäni, minulle on ollut aivan sama kuka puhuu likaisella suulla ja kuinka suureen ääneen. Ei nimittäin tunnu enää missään. Mielenkiintoisempaa on mielestäni olla ärsyyntymättä ja pyrkiä näkemään asiat hänen näkökulmastaan. Viholliseni niin vahva, että jaksaakseni minun täytyy pysyä positiivisena. Ei yksinkertaisesti riitä voimia vihaamiseen. En vihaa edes vihollistani. Me olemme usein asioista eri mieltä, mutta ei viha ole ratkaisu.

    Ärsykkeen/virikkeen tarjoaminen on hienoa, jos sen osaa. Ärsyttäminen ja ärsyyntyminen ovat tietenkin eri asioita. Kuka tahansa voi ärsyyntyä mistä tahansa näin (usein tiedostamattomasti) valitessaan. Valistunut ärsyttäminen on jaloa, mikäli uskoo ihmisillä olevan tiedostamattomia asenteita, joiden käsittelystä voisi olla heille hyötyä. Tällöin ärsykkeen tarjoaminen voidaan rinnastaa avun tarjoamiseksi. Egoa palvova ärsyttäminen on kuitenkin alhaista.

    On helppoa ärsyttää ja on helppoa ärsyyntyä. Itse näen mielenkiintoisena rajan löytämisen, johon saakka ärsyttämisestä on hyötyä. Jos ärsyynnyn johonkin asiaan, niin silloin kuitenkin pohjimmiltani ärsyynnyn itseeni. Eli jos tarjoan ärsykettä, joka resonoi vastaanottajassa, pyrin auttamaan häntä huomaamaan jokin asian itsessään ja tutkimaan sitä. Mutta missä vaiheessa tulee raja, että jokin muu keino on tehokkaampi?

    Odotan innolla tiukkaa ja rehtiä verbaalista vääntöä, jossa osapuolet laittavat itsensä likoon pyrkiessään ymmärtämään itseään!

    Vastaa
  5. Alf Rehn

    Hei kaikille,

    Ja kiitos kommenteista – niin positiivisista kuin negatiivisista. Juu, eiköhän tuonkin olisi voinut tiukemmin kirjoittaa (kommenttina siis Pekalle), mutta kirjoitin sen hieman flow-of-consciousness tilassa sen suuremmin suunnittelematta – silloin voi hieman rönsyillä. Mikon pointti ärsytyksestä helppona kikkana on erittäin hyvä. Pelkkä dissaaminen on helppoa, ja trollaus on sairaus. Mutta liian moni bloggaaja (ainakin minun mielestä) käytää paljon enemmän energiaa omien sankareidensa hehkuttamiseen kuin kiinnostavan kritiikin luomiseen. Voin tosin olla tässäkin väärässä, mutta mietitään vaikka hetki tätä aivan naurettavaa TED:in ylistystä. Juu, minäkin olen nähnyt siellä hyviä juttuja, mutta nykyään minä heitän pois kaikki ”HEI SUN TÄYTYY NÄHDÄ TÄÄ!!!”-mailit ja skippaan kaikki blogit joiden keskeinen tehtävä on kehua jotain mitä kaikki muutkin kehuu…

    Vastaa
  6. Mikko Manninen

    Kommentoin ”Ärsytä – Hanki kiinnostavia vihollisia kohtaa”. Ärsyttäminen, dissaaminen ja sarkasmi ei ole mitenkään vaikeaa, oikeastaan se on usealle bloggaajalle se ensimmäinen asenne, millä alkaa kirjoittaa. Syy bloggaamisen aloittamiseen voi pelkästään olla halu kertoa kuinka syvältä jokin ilmiö tai tyyppi on. Yleisöä löytyy, suomalaiset ovat vahingoniloista kansaa. Minkä tahansa asian voi kertoa ärsyttävään tapaan vääristelemällä käsitteitä sopivasti ja keksimällä hassunhauskoja vertauksia. Kun tavoitteeksi tulee huomion kerääminen ärsyttämällä, vieraannutaan herkästi itse pointista. Kokeneen bloggarin kanssa voi saada aikaan rasittavan blogisodan, jossa ei ole kyse asiasta vaan egojen taistelusta. Nettiä tuntemattoman mielen voi pahoittaa pitkäksi aikaa, koska ärsyttävää tekstiä ei osata suhteuttaa oikeisiin mittasuhteisiin eikä siihen osata reagoida. Sarkasmin, ilkeyden ja dissaamisen ovat esimerkiksi rasistit ottaneet tehokkaaseen käyttöön ja tuoneet nettikeskustelulle huonoa mainetta. Kritiikki on tärkeää ja ärsyttäminen ja sarkasmi voi toimia sopivana mausteena, mutta jos niitä kaataa soppaan itsetarkoituksellisesti, kukaan ei enää erota mistä soppa on tehty. Toisaalta huono ja mitäänsanomaton ruoka yritetään saada maistumaan ylimääräisellä maustamisella, Tabascolla ja HP-kastikkeella.

    Vastaa
  7. Harri Rauhanummi

    Hyviä pointteja ja hieno kirjoitus, kiitos siitä! Huomasin myös noudattaneeni monissa kirjoituksissani antamiasi ohjeita. Mutta tekeekö näiden ohjeiden noudattaminen blogista vääjäämättä tylsän ajan saatossa? Kun ”kikoista” tuleekin normi.

    Vastaa
  8. Vesa Ilola

    Miten erottua neuvomatta liikaa, kas siinäpä pulma.
    Hmmm… kiinnostavia vihollisia löytää olemalla kiinnostava.

    Pidän Alfin Disruption tavasta kirjoittaa. Pyrkimyksestä löytää uusia näkökulmia.
    Toisaalta hänen arvostamiaan ääriärsyttäviä ”minibloggaajia” löytyy pilvin pimein maakuntalehtien juttutuvista. Eivätkä ne paskanheitot ja vihailmaisut minussa mitään syvempää intressiä herätä.

    Alf vaikuttaa olevan sopiva verkkoyhdistelmä retorista Timo Soinia ja trendikästä ”imemundigii” Vassista. Eli digi-ei-niin-perussuomalaista ;-)

    Vastaa
  9. Pekka Sahlsten

    Blogia päädytään suurella todennäköisyydellä lukemaan hakukoneen, RSS-feedin, Twitterin tai jonkin muun palvelun kautta, jossa näkyy lähinnä vain kirjoituksen otsikko. Siksipä blogin ja sen kirjoitusten erottuminen alkaa otsikosta. Olen samaa mieltä mieltä, että kysymykset tehoavat, ainakin otsikoissa. Jos kukaan ei päädy lukemaan juttuasi, ei tavalla, jolla sen olet kirjoittanut, ole väliä.

    Jos erotut blogin ulkopuolella persoonallisuudellasi ja mielipiteilläsi muista, tapahtuu sama blogissakin. Jos et uskalla olla eri mieltä tai pelkäät erottuvasi joukosta, ei kannata alkaa bloggaagjaksi menestyksen toivossa. Siihen ei mielestäni auta suunnittelu, erkoisuudentavoittelu, rajojen rikkominen tms.

    Tämä kirjoitus oli minulle aivan liian pitkä ja löysästi kirjoitettu asiasisältöön nähden. Tapa sekin ärsyttää, kaiketi.

    Vastaa
  10. Pingback: Alf Rehn ravistelee bloggaajia @ bloggaus.fi | Text Sushi

  11. Timo

    Alf kävi kirjoitti erilaistumisesta paljon samanlaisia ajatuksia, kuin mitä itse olen tällä hetkellä miettinyt. Alf sai kuitenkin tuotua myös uutta näkökulmaa bloggaamiseen ja siihen, miten erilaistua.

    Ehkä paras ravistelu tässä oli se, että kyseenalaistaa vallitsevat normit bloggauksessa. Kuten tekstien pituudet etc.. Se, tarviiko ”normeja” hylätä, on ihan toinen asia. Jokaisen pitää tehdä päätös omalla kohdallaa, mutta mielestäni on esimerkiksi parempi kirjoittaa tarkoituksella normien mukaan, kuin että pakonomaisesti yrittää kirjoittaa niiden mukaan..

    Ilkka: En saanut ihan sun ajatuksesta kiinni..

    Vastaa
  12. Ilkka Sallinen

    Hienoa, että erilaisuutta ja uusia ratkaisuja korostetaan. Haluaisinkin, nyt olla onnellinen Alf Rehnin oivaltavasti kirjoitukseta, mutta en ole. Nyt joudun miettimään miten teen asiat omalla tavallani enkä, niin kuin massat sen tekevät.

    Tälläiset kirjoitukset pitäisi kieltää lailla. :p

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *